Kuka vastaa suomalaisesta huippu-urheilumenestyksestä ja kenen syytä menestymättömyys on?

Olympialaiset päättyivät ja huuto on alkanut. Ensin mediassa käsittelyyn otettiin Kojonkoski, jonka eroamista muutama on enemmän tai vähemmän suorasanaisesti ehdottanut. Tämän jälkeen lynkattiin koko huippu-urheiluyksikkö ja OKM:n liikuntayksikön entinen johtaja (nyk. SUEK:n pj.) Syväsalmi. Tänään on vihdoin päästy kaiken pahan alkujuurille eli ”Valtioon”.

Kojonkoski väläytteli jo sunnuntaina, että ”Valtion” tulisi lainsäädännöllä selkiyttää huippu-urheilun asemaa yhteiskunnassa ja pumpata samalla hieman lisää hilloa koneistoon. Nythän Huippu-urheiluyksikkö on joutunut selviytymään vajaalla yhdeksän miljoonan euron vuosibudjetilla, vaikka jo HUMU-työryhmä aikoinaan laski muutoksen vaativan vähintään 21 miljoonaa euroa vuodessa.

Tiistain Hesarin mielipidesivuilla tutkija Lehtonen kuulutti ”Valtion” vastuuta huippu-urheilumenestyksestä. Lehtonen syyttää ”Valtiota” vastuun väistelystä ja rahoituksen antamisesta, jolla on ”järjestelmää hajottava vaikutus”. Olen aikaisemminkin kirjoittanut suomalaisten vankkumattomasta uskosta suureen ja kaikkitietävään ”Valtioon”, mutta aivan kaikkia töitä ei voi laittaa ”Valtion” ihmeitä tekevien virkamiesten harteille. Mainittakoon vielä, että tutkija Lehtosen työnantajan LIKES:n 5,3 miljoonan euron tuloista 4,1 miljoonaa euroa tulee hänen kritisoimaltaan Opetus- ja kulttuuriministeriöltä eli kaikkivoipalta ”Valtiolta”. Valtion rahoitus on selvästikin hajottavaa, sillä sen kritisoimisen määrä tuntuu korreloivan vahvasti saadun valtionavustuksen suuruuden kanssa.

Jos katsotaan hieman valtion osallistumista urheilun kattojärjestöjen toimintaan, niin esimerkiksi Suomen Olympiakomitean menoista 85 prosenttia katettiin valtion rahoilla vuonna 2014. Valon toimintamenoista katettiin valtion rahoilla 70 prosenttia. Moni lajiliittokin toimii pitkälle valtionavustuksilla: jääkiekkoliitto 15%, palloliitto 19%, uimaliitto 46%, voimisteluliitto 53%…Mutta ei niissä nyt aivan vielä hätyytellä Olympiakomitean tai Valon lukemia.

Ehdotus lainsäädännön uudistamisesta huippu-urheilun osalta on mielestäni erikoinen. Millaisella lainsäädännöllä valtio voi puuttua vapaan kansalaistoiminnan muodostamien yhdistysten toimintaan, joiden varaan suomalainen liikunta ja urheilu perustuvat. Tällä hetkellä ainakin vahvalla resurssiohjauksella, kun kattojärjestöt toimivat lähes pelkästään valtion rahoilla. Valtiojohtoinen ja lainsäädännöllä legitimoitu huippu-urheilukoneisto kuulostaa sellaiselta, jossa ainakaan minä en halua olla mukana.

Minun mielipiteeni on, että meidän liikunta- ja urheiluihmisten on turha hakea syytä mistään ja kenestäkään muusta kuin itsestämme. Kaikkein turhinta on syyttää ”Valtiota”, sillä ilman sitä meistä liikuntavalittajista suurelta osalta lähtisi palkkaduunit samantien alta. Valtiontalous on kuralla ja se ei ole ihme kyllä näkynyt mitenkään liikunnan ja urheilun rahoissa. Siinä näytetään meille todellista arvovalintaa.

Huippu-urheilumenestyksen hakeminen on nykyisessä keskustelussa lähdetty hakemaan väärästä päästä. Liikunnan kattojärjestöjen organisaatioilla tai niiden saamilla valtiontuilla ei ole mitään vaikutusta siihen, että jo esikoululaisista terveytensä kannalta riittävästi liikkuu vain kaksi tai kolme lasta kymmenestä. Lukion tai ammattikoulun päättävistä riittävästi liikkuu yksi kymmenestä. Vuosittaisen ikäluokan suuruus on noin 60 000 lasta. Näin ollen yhdestä vuosi-ikäluokasta toisen asteen opiskelijoista liikkuu koko Suomessa 6 000 nuorta terveytensä kannalta riittävästi. Huippu-urheilu edellyttää terveysliikuntasuosituksiin nähden vähintään 10-kertaisen aktiivisuusmäärän ja poikkeuksellisen lahjakkuuden. Aika pieneksi laskee potentiaalisten huippu-urheilijoiden määrä nykyisillä fyysisen aktiivisuuden määrillä. Back to basics!